Gasum Oy

Siirtyessäni Gasumiin LNG-terminaalihankkeen projektijohtajaksi kesäkuun alussa 2013 oli hankkeella kaksi vaihtoehtoista toteutuspaikkaa, Inkoo ja Porvoo. Koska molemmat paikkakunnat ovat ruotsinkielisiä, päätin aloittaa ruotsin opiskelun. Tarkoituksena oli, että esimerkiksi hankkeeseen liittyvissä kokouksissa pystyn ymmärtämään kysymykset ja vastaamaan ruotsiksi.

Promentor valikoitui Gasumin hankinnan kautta koulutuksen toimittajaksi.

 

Lue lisää

Teknologiateollisuus ry

Kirsi Sorri, toimialaverkostojen assistentti Teknologiateollisuus ry:ssä, on opiskellut englantia Promentor Webissä ja lähikoulutusryhmissä syksystä 2013 lähtien, eli niin kauan kuin tätä mahdollisuutta on organisaatiossa tarjottu. Muutkin kielet kiinnostaisivat, mutta aikaa niiden opiskeluun ei tahdo löytyä. Kirsin työssä englanti on kuitenkin tärkein kieli. Esimerkiksi ruotsinkieliset aloittavat useimmiten työasioissa keskustelun englanniksi, toki pohjoismaalaisessa seurassa rennommin jutellessa kieli saattaa vaihtua myös ruotsiksi.

 

Lue lisää